keskiviikko 9. syyskuuta 2015











BÖÖ!















MAKE LOVE NOT DRUGS
💗





Kerhotunnus vuodelta 2011. Katsoimme parhaaksi jättää värisävyn säätämisen sikseen ja siirtyä rentoon ja  neutraaliin Black&White -tyylin.




Rekisteröidyn yhdistyksen perustajajäsenet  v. 2013




Ennen moottoripyöräklubin perustamista yhdistys käytti tällaista rintamerkkiä







Valkoinen lilja oli kerhon ensimmäinne selkämerkki. Luovuimme sen käytöstä kerhoyhteydessä  aloitettuamme Pirkanmaalla prosessin klubitoimintamme käynnistämiseksi ja hyväksymiseksi seudulla. Moottoripyöräklubin  perustamisen myötä lilja väistyi lopullisesti mp-kerhon väreistä ja jäi yhdistykselle.




Biker Unionin kokouksessa hyväksytyt uudet värit.




Selkämerkki painatuksen jälkeen 






1. BSF-historiaa 



Kerho startattiin Tampereella  2011 nimellä "Workshop Black Sheeps Finland." Otimme 2016  yhteyttä Biker Unioniin. Kerho esiteltiin Pirkanmaalla  keväällä 2017 ja keskeneräisen väriasian takia uudestaan seuraavana keväänä Nokialla. Värimme esiteltiin ja hyväksyttiin Biker Unionin valtakunnallisessa kokouksessa Tampereella 7.4.2018. 

Rekisteröity, tamperelainen Christian fellowship taustayhdistys (Old Black Sheeps Finland ry) vahvistaa toistaiseksi taloudellista asemaamme ja helpottaa yhteistyötä kaupallisiin toimijoihin nähden. Yhdistyksestä käytetään rekisteröidyissä säännöissämme lyhennettä BSF. Sama kirjainyhdistelmä esiintyy myös klubimme sähköpostissa, joten pyydämme, ettei lyhennettä käytetä muiden kerhojen lyhenteissä. 

Toiminnan alkupuolella tehtiin myös paljon internettyötä teemoittain. Nämä "workshopit" ovat  jääneet hiljalleen taka-alalle. Mediatyöstä kiinnostuneelle motoristille olisi silti yhä tilausta. Yhdistystoiminta oli aluksi keskeisintä työtä mutta sitä on nyt supistettu minimiin klubiharrastuksen eduksi ja aikaa vievien päällekkäisyyksien karsimiseksi. 

Yhdistykseen otetaan jäseneksi vain klubiin jo kuuluva täysjäsen. Ero yhdistyksestä tai klubista johtaa samalla eroon molemmista yhteyksistä.









2. Miksi pyöritämme moottoripyöräkerhoa








Selvennys mitä nämä kaksi pykälää tarkoittavat:




2§ Tarkoitus ja toiminnan laatu


Christian Fellowship moottoripyöräkerhotoiminta on pääarvomme. Se tarkoittaa kristilliseen veljeyteen tähtäävää kerhotoimintaa, johon ei sovelleta opillisia vaatimuksia eikä uskon tuputtamista. Olemme vähän kuin motoristien NMKY. Tavoitteena on, että painostamaton, vähäeleinen taustakristillisyys voisi jäädä kerholaisen mieleen niin positiivisena asiana, että tämä johtaa jäsenen  oman aikataulunsa mukaisesti aikanaan henkilökohtaiseen vakaumukseen. Jos ihminen tuntee joskus, tai jopa usein, olevansa ennemmin musta lammas kuin uskovainen, tai edes järin onnistunut ihminen, hän on potentiaalisinta jäsenainestamme. Olemme täällä erityisesti mustia lampaita varten. 

Koska yhteys kuuluu arvoihimme,   kaikkien klubissa tulisi pitää yhteyden periaatteesta kiinni siihen  oman osuutensa tuoden, mutta tavan voi itse valita.  Meillä voi tulla tilaisuuksiin, käydä kylässä, soitella, käyttää Appia, tai lähettää sähköpostiviestejä. Pääasia on se, että jokainen yhteyttä jonkin tavan mukaisesti harrastaa, tai sääntö jää kuolleeksi kirjaimeksi ja työkin kuihtuu.

Harrastetaan moottoripyöräilyä. Sekin on arvo meillä. Normin mukaista on ajaa itse, ajaa ainakin joskus itse, tai olla kyytiläisenä, tai vähintään osallistua välillä moottoripyöräilyyn miten tahansa liittyviin tapahtumiin. Supportilla ei ole niin väliä miten aluksi toimii. Ottaa oman aikansa päästä sisälle kerhokuvioihin.  Jos moottoripyöräilyn arvo käy arvottomaksi, saamme ripustaa saman tien rukkaset yhdistyksessä naulaan. Vain omakohtaisesti moottoripyöräilevä prospect voi edetä jäseneksi. Toisaalta kerhoon voi jäädä, jos korkea ikä tai terveys päättää pyörätouhut. Silloin täytyy  luopua selkämerkin MCC-tunnuksesta. 

















Huumeettomuus ja päihteettömänä ajaminen liikenteessä. Tämä on yksinkertaisin asia meillä. Kummatkin ovat tärkeitä yhdistyksen arvoja. Normit ovat selvät. Kukaan ei käytä milloinkaan huumausaineita eikä kenelläkään meistä ole erioikeutta ajaa päihtyneenä liikenteessä, ei siis edes krapulakaljoja hakien. Viimeisenä rajana on rattijuoppouden alarajan alitus, mutta syytä ei ole urheilla tässä suhteessa. 1-2 olutta on jo harmaa alue. Rattijuoppoudesta narahtamisesta presidentti ottaa liivit kuivumaan ja miettii tapauskohtaisesti kuinka pitkä ero annetaan. Jos jäsen sairastuu alkoholismiin, ja palaa ratista, sairaudella ei ole merkitystä, ellei hän ole hoitosuhteessa tai siihen heti ryhdy ja tee itse parhaansa raitistuakseen.

- Kerho ei ryhdy minkään seurakunnan jäsenhankkijaksi tai asianajajaksi. Se on yhteiskristillisyyden ja hengellisen riippumattomuuden arvomme. Emme aja juuri luterilaisuutta, helluntailaisuutta, vapaakirkollisuutta, katolisuutta, ortodoksisuutta, tai mitään muutakaan suuntaa tai kirkkoa. Tämä arvo on ollut aina hyvin kunnioitettu keskuudessamme.

- Kerho ei puutu puoluepolitiikkaan eikä toimi minkään puolueen jäsenhankkijana. Normi on tämä, sekin on ainakin periaatteessa yksinkertainen. Arvona on puoluepoliittinen puolueettomuus. Se merkitsee sitä, ettei kerhossa puhuta puolueista eikä puoluevaaleista. Harmaa alue on tässä se, että jos vastuullisessa asemassa oleva jäsen toimii näkyvästi määrätyn puolueen jäsenenä julkisuudessa ja jos hänet opitaan tuntemaan myös yhdistyksen jäsenenä, se voi alkaa vaikuttaa julkisuuskuvaan. Siksi kaikille jäsenille suositellaan matalaa puoluepoliittista profiilia myös yksityiselämässään,  erityisesti vastuuhenkilöitä koskien.

Klubia ei voida tällä sulkea toisaalta toiseen ääripäähän, poliittiseen umpioon. Kerhoon tullessa omia aivoja ei tarvitse sulkea sivulaukkuun. Olisi erikoista, jos kannatamme länsimaista vapautta saamatta itse sananvapautta omassa piirissä. Kerhon sisällä saa ottaa kantaa politiikkaan ja poliittisiin kysymyksiin, mutta ei siten, että samalla toimitaan jonkin oman puolueen tai jonkun toisen yhdistyksen tai selvästi kristillisyyteen kuulumattoman aatteen laskuun sen äänitorvena, tai tuodaan mukaan nimeltä puolueita puolesta tai vastaan. Jos puoluepolitiikka nousisi meillä valloilleen, se toisi mukanaan paljon turhaa työtä.

Klubi ei ota kantaa yhdistyksenä yhteiskunnalliseen keskusteluun, ellei se koske moottoripyöräharrastusta, huumeettomuutta tai päihteetöntä tielläliikkumista. Säännössä esitettiin toiminnan normit. Arvoina on sekä puolueettomuus, että omien arvojemme vapaampi esilläolo. Mitä sääntö ei rajoita? Klubi saa ja voi ottaa  kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja yhteiskunnallisiin asioihin tarkoin sitä harkittuaan, mutta yhdistyksen toiminta pidetään sellaisesta erillään. Mutta jos klubin yhteiskunnalliset ulostulot käyvät liian toistuviksi,  muiden arvojemme tärkeys ja ensisijaisuus voivat jäädä taka-alalla, mikä sekään ei ole toimintamme tarkoitus, ei ollenkaan. Siksi esitettyjen yhteiskunnallisten asioiden tulee olla kulloinkin aina painavia, sanomisen ja toiminnan arvoisia. 




3. Jäsenyyden edellytykset



3§ Jäsenet

- Jäsen hyväksyy länsimaalaisen elämäntavan ja kunnioittaa suomalaista kulttuuria. 

Perinteinen länsimaalainen elämäntapa ja totuttu suomalainen kulttuuri ovat nekin yhdistyksemme arvoja. Länsimaisen kulttuurin perinteisesti parasta antia on ainakin vapaa tiede, demokratia, sanan- ja mielipiteen vapaus, uskonnonvapaus, musiikin ja muun taiteen vapaus, miehen ja naisen tasa-arvo, vapaa pukeutuminen, ja tietysti moottoripyöräklubitoiminta ja "kuumat pakoputket". Länsimaalaisuutta emme käsitä siten, että siihen ilmestyvä jokainen uusi ilmiö tai erikoisuus pitäisi saman tien kirjata yhdistyksen kannattamaksi länsimaalaisuudeksi. 

-  Yhdistys ei  aja monikulttuurisuutta. Sääntöjä luodessamme silloisen WBSF:n puheenjohtaja piti mielessä juuri supisuomalaisuuden ja sen itseisarvon, valtion suvereenisuuden, ja kaiken muun perinteiseen suomalaisuuteen kuuluvan. Tämäkin kysymys on samalla mitä yhteiskunnallisin ja poliittisin, mutta ei puoluepoliittinen aihe meillä. Juuri tämän takia yhdistys on julkaissut aina välillä suomalaisuuteen kuuluvia aiheita, historiaa, sotahistoriaa, hieman kirkkohistoriaakin, ja arvostaa Suomen sotien sotaveteraaneja. Miksi sitten olemme arvostaneet näitä sotaveteraaneja? He ovat puolustaneet rajojamme ja vapauttamme. Oma velvollisuutemme on miettiä mitä vapauden puolustaminen vaatii nykyaikana.









4. Maistuuko alkoholi vai oletko absolutisti?



Yhdistyksen säännöt eivät puutu rattijuoppoutta lukuunottamatta alkoholinkäyttöön. Tilaisuuksia ei ole määrätty päihteettömiksi eivätkä ne kiellä alkoholin ottamista värit yllä monen kristillisen ja päihteettömän kerhon tapaan. Normin takana on yksilön vapauden, omien valintojen ja rehellisyyden kunnioittaminen. Vapauden arvo ei saa kuitenkaan loukata toisten oikeutta saada osallistua juomattomanakin mielipahaa kokematta kaikkiin tilaisuuksiin. Siksi katsomme, että arvomme vaatii tuekseen muutaman alkoholinkäyttöä tarkemmin säätelevän normin. Juomista pitää voida tarvittaessa rajoittaa määrällisesti tai päiviä valikoiden. Käyttö ei saa jatkua seuraavana päivänä. Paikalta lähtiessä on ajokunto oltava varma. Tarkemmat säädöt asettaa presidentti tai hänen poissaollessaan yöpymisen sisältävään tapahtumaan hyväksytty vastuuhenkilö.



























    (Tyttö sivulla vain osui kameraan)



   (Tämä tyttö on taas black sheep) 😄































  














































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti